Luistelurata on avattu pe 30.1.2009
Lauantaina 31.1. radan keskiosalta aurattiin parin metrin leveydeltä pintalumi pois. Sunnuntaina radalle satoi jonkin verran lunta.
Tätä ja mahdollisesti lisää satavaa lunta ei aurata viikolla. Toistaiseksi pidämme auki 5 km:n perinteisen lenkin. Myöhemmin avaamme toisen 5 km:n lenkin, joka yhdistyy kahdeksikon muotoiseksi muodostaen yhteensä 10 km luisteltavaa rataa Kuolimolla.
Panostamme ennen tapahtumaa auraukseen siten, että pyrimme saamaan radan luistelukuntoon viikonlopuiksi. Lähempänä tapahtumaa pyrimme myös höyläämään radan mahdollisimman sileäksi. Railoja rataan syntyy erityisesti kovalla pakkasella. Huomioi ne luistellessa.
Reippaita luistelulenkkejä!
![]() |
![]() |
| Tammikuun 16. päivänä harvinainen tilaisuus luistella miltei täysin lumettomalla järven jäällä. Tuleva luistelurata helmikuussa kulkee takana näkyvän saaren vierestä. Jään paksuus on noin 20cm. (16.1.2006) | |
![]() |
|
| 5km:n rata kuolimolla (2005). |
![]() |
![]() |
|
Radan jää on ja pysyy luonnonjäänä. Se "elää", jonka seurauksena syntyy railoja ja paksuus vaihtelee. Aina kannattaa olla varovainen luonnonjään kanssa. |
Kuplia löytyy myös. Höyläys auttaa, mutta se ei ole aina mahdollista. |



Luistelurata






